Työkokemukseni

Minulle on ollut tärkeää oppia jatkuvasti jotain uutta, ja olen tyytyväinen, että tämä tavoite toteutuu edelleen.

Olen työskennellyt pidempiä aikoja (yli kaksi kuukautta kohdemaassa) Saksassa, Italiassa sekä Etelä-Afrikassa. Edellä mainittujen lisäksi olen ollut pidempiä aikoja yli kymmenessä eri maassa.

Demokraattisten organisaatioiden toimintaan olen osallistunut muun muassa Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan pääsihteerinä ja edustajiston jäsenenä sekä Tekniikan akateemisten liiton (TEK) hallituksen ja edustajiston jäsenenä. Tällä hetkellä olen Kokoomuksen paikallisyhdistyksen hallituksessa sekä lasteni koulun johtokunnassa (kausi päättyy keväällä 2021).

Alla on esitetty työhistoriani tiivistetysti.

Aika

Työnantaja

Työtehtävät

2010 -

Afry Finland Oy (entinen Pöyry)

Technology Manager, projektien myynti ja toteutus, projektien johto, investointiprojektien kustannus- ja kannattavuuslaskenta, työ- ja ympäristöturvallisuuteen liittyvät riskiarvioinnit, prosessiasiantijatehtävät

2009 - 10

Agnico Eagle

hydrometallurgi, prosessiasiantuntija kansainvälisessä yrityksessä

2008 - 09

De-Dust Engineering Oy

toimitusjohtaja, itsenäinen konsultti, projektipäällikkö

2006 - 08

Alstom Finland Oy

myynti-insinööri, tarjouslaskenta, prosessisuunnittelu kaasunpuhdistusprosesseihin, kansainvälisten projektien toteutus

2001-06

Outotec

prosessimetallurgi, kansainvälisten projektien toteutus

1999 - 01

Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunta

pääsihteeri, järjestötoiminnan sihteeristön esimies, järjestötoiminnan taloudesta vastaava, edustajiston ja hallituksen sihteeri

1995 - 99

Rautaruukki, Raahe Steel

kesäharjoittelija ja diplomityöntekijä terästehtaalla

1992 - 94

KS-Sinkki Oy

kesätyöntekijä kuumasinkityslaitoksella

1990 - 91

Puolustus-voimat

varusmies (Laskuvarjojääkärikoulu), opetusupseeri (Savon Prikaati)